Kuivat silmät

Miksi silmä on kuiva?

Joskus silmien kuivuus voi liittyä eräisiin yleissairauksiin tai niiden hoidossa käytettäviin lääkeaineisiin. Sjögrenin oireyhtymässä kyyneleritys on vähentynyt, samoin nivelreumassa, kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja diabeteksessa.

Allergiassa, ruusufinnissä, tali-ihottumassa ja muussa silmä-ärsytyksessä sidekalvo punoittaa, luomet saattavat olla turvoksissa ja aamuisin luomien reunoissa on rähmää. Allergiaa epäiltäessä tehdään allergiatestit. Tali-ihottuman ja ruusufinnin diagnoosi tehdään taudinkuvan perusteella. Silmä-ärsytys voi olla ruusufinnin ainoa oire.

Kuivien silmien syy voi löytyä myös henkilön lääkityksestä. Silmiä kuivattavia lääkkeitä ovat muun muassa isotretinoiini (aknelääke), useat antihistamiinit, beetasalpaajat, monet psyykenlääkkeet, nesteenpoistolääkkeet ja unilääkkeet sekä monet silmäpainelääkkeet. Taittovirheleikkauksen jälkeen silmät ovat tavallista kuivemmat 3-6 kk leikkauksesta.
Silmäluomien tulehdukset, virheasennot ja toiminnan häiriöt voivat edesauttaa silmien kuivumista. Useimmin kuivasilmäisyys on kuitenkin itsestään syntyvä tila, jolle ei voida osoittaa mitään ulkoista syytä.

Taudin toteaminen

Silmien kuivuus todetaan laittamalla imupaperiliuska luomen ja sidekalvon väliin ja seuraamalla paperin kostumisnopeutta (Schirmerin koe). Sarveiskalvon tilaa voidaan tarkastella sinivalossa silmämikroskoopilla, kun silmä on värjätty fluoreseiini-värillä. Tällöin nähdään kyynelfilmin kuivumisaika ( break up time eli BUT), joka on kuivasilmäisillä alentunut.

Miten kuivia silmiä hoidetaan?

Ei ole olemassa hoitoa, joka parantaisi kyynelerityksen määrän tai laadun normaaliksi, jos se on huonontunut. Hoidon tavoitteena onkin oireiden lievittäminen, eikä perussyyn parantaminen. Ensinnäkin silmien kuivuudesta kärsivän potilaan on syytä välttää kovin kuivia ja kuumia paikkoja ja kasvoihin kohdistuvia ilmavirtauksia. Esim. auton ilmanvaihdon tehoa on syytä säätää alhaiseksi. Ilmankostutin kotona voi lieventää oireita. Kuitenkin tulee tilanteita, joissa silmät oireilevat.

Oireiden lieventämiseen voidaan käyttää silmien pintaa voitelevia, joko nestemäisiä (esim. nettikaupastamme ja liikkeestämme saatava Biodrop ja BioDrop MD Plus) tai geelimäisiä (esim. nettikaupastamme ja liikkeestämme saatava Blink Intensive Tears PLUS) tippoja, ”keinokyyneleitä”. Keinokyyneleitä voi käyttää kuinka usein tahansa, oireiden mukaan. Parhaiten tipat tehoavat, jos ne laitetaan silmiin jo ennen oireiden alkamista. Jos esim. oireita tulee aina lukiessa, kannattaa laittaa keinokyyneltipat silmiin ennen lukemisen aloittamista.

Silmägeeleillä on korkeampi viskositeetti kuin nestemäisillä keinokyynelillä. Siksi geeli kostuttaa silmää pidempään kuin nestemäiset valmisteet. Heti tipan tiputtamisen jälkeen voi esiintyä ohimenevää näönsumenemista ennen kuin geeli on levittynyt tasaisesti silmän pintaan.

Säilöntäaineettomia kostutustippoja kannattaa käyttää, jos olet yliherkkä säilytysaineille, käytät piilolinssejä tai haluat nähdä heti hyvin tipan tiputtamisen jälkeen. Keinokyyneleitä kannattaa laittaa luomen ja silmän väliseen kouruun niin pieni pisara kerrallaan, kuin pakkauksesta saa tulemaan, koska luomirakoon ei mahdu kuin yksi tippa kerrallaan. Mikäli samanaikaisesti käytät muita silmälääkkeitä, odota 5 minuuttia eri lääkkeiden välillä ja tiputa keinokyyneleet silmään aina viimeisenä.

Itsehoito

Kirjaa lukiessa, näyttöpäätetyössä ja televisiota katsellessa on räpyteltävä riittävän usein. Myös silmien kiinni pitäminen helpottaa oloa. Näyttöpäätteen tulisi olla hieman alaviistossa. Liikkeestämme tai nettikaupastamme reseptittä saatavia kostutustippoja ja -geelejä voi kokeilla omin päin. Jos ne selvästi helpottavat tilannetta, niitä voi jatkaa pitempäänkin. Aluksi tippoja laitetaan 15-30 minuutin välein, myöhemmin muutaman kerran päivässä.

Milloin hoitoon?

Silmälääkäriin olisi mentävä, jos kuivasilmäisyys johtuu mahdollisesti jostakin yleissairaudesta tai lääkkeestä tai mikäli kostutustipat tai kromoglikaattitipat eivät helpota riittävästi.

Kuivasilmäklinikalta apua kuivasilmäisyyteen

Kostutustuotteet

Nestemäiset esim. nettikaupastamme ja liikkeestämme saatavat Biodrop (11,00 €/pakkaus), BioDrop MD Plus (15,00€) ja BioDrop MD Spray (sellaisiin tilanteisiin, kun ei pysty tiputtamaan tippoja silmän pintaan; 23,00 €/ pakkaus) tai geelimäiset Blink Intensive Tears PLUS (15,00 €) keinokyyneleet, joita saa optikkoliikkeestämme ja nettikaupastamme. Klikkaa tästä nettikauppaamme.

Kromoglikaattisilmätipat

Hankalampia oireita voi hoitaa kromoglikaattitipoilla (Lecrolyn tai Lomudal) , jotka on tarkoitettu lähinnä allergisen silmätulehduksen hoitoon. Tippa silmiin 2 – 4 kertaa päivässä parin viikon ajan auttaa useimpia. Hoidon voi toistaa tarvittaessa. Ko. valmisteita saa apteekeista.

Kyyneltietulpat

  • a) 2-3 kk:ssa itsestään sulavat 42 €/ kpl
  • b) pysyvät 114 € / kpl
    • Kyyneltietulpat estävät kosteuden valumista pois silmän pinnasta – ”kuin tappi lavuaarissa”
    • Tulppa laajenee kyynelkanavassa kyyneltiehyen kokoiseksi täyttäen kyynelkanavan tiiviisti
    • Sopii kaikille, eikä aiheuta vierasesineen tuntemusta
    • Pysyvätkin kyyneltietulpat ovat poistettavissa kyyneltiehuuhtelulla eli ei ole peruuttamaton toimenpide
    • Kyyneltietulppien asennus on pieni polikliininen toimenpide, joka kestää noin minuutin/tulppa ja on mahdollista tehdä Turun Silmäexperteissä.

PRP-hoito – kuivasilmäisyyden hoitoon

Prp-hoidossa sinulta otetaan käsitaipeesta verikoe. Otetusta verestä valmistetaan sinulle henkilökohtainen ns. ”luomusilmätippa” silmien kuivuuden hoitamiseksi.

Tippoja tulee tiputella molempiin silmiin 3 x vuorokaudessa niin kauan, kuin tippoja on jäljellä. Tippapulloja valmistetaan yleensä neljä kappaletta, joista riittää tippoja noin 40 vuorokaudeksi. Tippapullo, joka on käytössä, tulee säilyttää jääkaapissa ja muut pakastetaan. Ennen tippojen tiputusta kannattaa pullo ottaa noin 30 minuutiksi pöydälle lämpenemään.

Huomio, että pullon kärkeen ei saa koskea eikä se saa koskettaa silmäluomia. Ko. tippoja ei saa antaa muiden henkilöiden käyttöön vaan ne on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön.

Hoito auttaa kuivasilmäisyyteen.

  • Hyödyntää kehon luonnollista kykyä parantaa itsensä – omasta kehosta eristetyt tehoaineet
  • Erittäin tehokkaat käytännössä testatut tulokset
  • Ei infektiotartuntariskiä
  • Hyvin pieni riski allergisiin reaktioihin

Prp-hoidon aikana voit käyttää kostutustuotteita sekä Membrasin kapseleita normaaliin tapaan.

Hoitojakson jälkeen varataan kontrollikäynti Minna Sandbergille, jolloin päätetään

Hinta 181,50 € / yksi putkilo, josta tippoja riittää noin 10 vuorokaudeksi.

Hinta: 4 tippapulloa 451,50 € / Suositeltava hoitoaika olisi 40 vuorokautta.

Suojalasit kuivasilmäisyyteen

  • Suunniteltu pidettäväksi öisin kosteuden säilyttämiseksi silmissä. Muodostaa tavallaan kosteuskammion silmän päälle.
  • Yksi koko säädettävissä kaikille. Hinta 15,00 € liikkeessämme ja nettikaupassamme.

Kaksoistyrniöljykapselit

  • Membrasin -kaksoistyrniöljykapseleiden syömisestä on tieteellistä näyttöä, että ne auttavat silmien, limakalvojen ja ihon kuivuuteen.
  • Membrasin -kaksoistyrniöljy-, luteiini-, zeaksantiinikapselit sisältävät luonnollisia ravintoaineita silmän limakalvojen, silmän verkkokalvon ja kyynelnesteen tarpeisiin.
    Luteiini ja zeaksantiini ovat silmän toiminnalle välttämättömiä aineosia. Luteiinia ja zeaksantiinia on eniten silmän tarkan näkemisen keskuksessa makulassa. Luteiinin ja zeaksantiinin määrä silmässä vähenee iän myötä.

Tuote soveltuu:
• Silmien kuivuudesta kärsiville
• Piilolinssien käyttäjille
• Näyttöpäätetyötä tekeville
• Tarkkaa näköä tarvitseville
• Autoilijoille
• Lukiessa väsyville silmille
• Ikääntyville silmille; 50+
• Silmän laserleikkauksesta toipuville
Suosittelemme tuotetta erityisesti silmänpohjanrappeumapotilaillemme ja henkilöille,joilla on silmänpohjarappeumaa suvussa. Hinta: 43,00 €/90kapselin pakkaus.

Maksuton arvio

Varaa aika maksuttomaan hoitoarvioon silmäkirurgiaan perehtyneen ammattilaisen vastaanotolle. Mittausten tulosten perusteella saat silmälääkärin arvion leikkauskelpoisuudestasi.

Voit varata ajan myös puhelimitse numerosta (02) 277 5100.

Leikkausmenetelmät

Silmien laserleikkaus on nopea ja turvallinen tapa korjata näköön liittyviä ongelmia. Laserleikkauksella voit päästä kokonaan eroon silmälaseista tai piilolinsseistä, arvion tästä saat leikkaavalta silmäkirurgilta.

Voit myös soittaa ja keskustella sinulle sopivasta hoidosta (02) 277 5100.

Hinnasto

Laadukas hoito maksaa itsensä nopeasti takaisin elämänlaatuna. Hinnastosta löydät laserleikkaus- ja linssileikkaushinnastomme.

Voit myös maksaa joustavasti osissa ja valita itse kuukausierän suuruuden. Saat halutessasi jopa 24 kk maksuaikaa ilman korkoa.

Parhaillaan palveluksessasi!
 

SILMÄKLINIKKA & OPTIKKOMYYMÄLÄ

avoinna ma-pe klo 8.30-16.30


AJANVARAUS SILMÄLÄÄKÄRILLE JA OPTIKOLLE verkkoajanvarauksella, puh. (02) 277 5100 tai info@silmaexpertit.fi

HUOM. MAKSUVÄLINEENÄ EI KÄY KÄTEINEN.

 

VERKKOKAUPPA 24/7 silmäterveys.shop

 

FACEBOOK | TWITTER | LINKEDIN | INSTAGRAM


TERVETULOA!

 

Huomioimme koronaepidemian mahdollisimman hyvin palveluhygieniassamme. Tarjoamme asiakkaalle hengityssuojan ja mahdollisuuden puhdistaa kätensä. Henkilökunnallamme on käytössä suojamaskit. Huolehdimme, että asiakkaamme voivat noudattaa tiloissamme turvaväliä. Henkilöstömme varmistaa etukäteen kaikkien asiakkaiden terveyden tilaa koronan osalta. Puhdistamme palvelutilaamme jokaisen asiakkaan jälkeen. 

Huomioithan, että emme voi palvella toimitiloissamme, mikäli sinulla tai läheiselläsi minkäänlaisia flunssan oireita kuten hengitystieoireita, yskää tai kuumetta, tai sinä tai läheisesi olette olleet viimeisten 14 päivän aikana ulkomailla tai muuten altistununeita koronavirukselle. Asiakkaiden saattajia emme valitettavasti voi tällä hetkellä myöskään ottaa sisätiloihin klinikalle. Mikäli saattaja on välttämätön, pyydämme että ilmoitat asiasta etukäteen.


Terveytesi on tärkeä työmme. Ilo nähdä!